Posted on

Työnohjaus auttaa löytämään ratkaisuja

Pia vilanen

Työnohjaus vaikuttaa asenteisiin, kirkastaa yhteistä tavoitetta ja arvoja, joiden mukaan työtä yhdessä tehdään.

Työnohjauksessa tehdään konkreettisia suunnitelmia siitä, miten tulisi yhdessä toimia, jotta työ on mielekästä, tuottavaa ja innostavaa. Sillä saavutetaan tutkitusti pysyvästi myönteisiä tuloksia ja se lisää selvästi työhyvinvointia.

– Arvostetuksi, kuulluksi ja nähdyksi tuleva ihminen kykenee täyttämään koko mittansa, nousemaan siivilleen ja tekemään asioita, joita ei ennen ole tehnyt. Arkikokemuskin todistaa, että arvokkaaksi itsensä kokevan energia ei valu selustan suojaamiseen tai vapaamatkusteluun vaan suuntautuu enemmän mahdollisuuksiin ja tekemiseen, Luotain Consulting Oy:n toimitusjohtaja Pia Vilanen kertoo.

Johdon työnohjauksessa tarkastellaan esimiehen käytännön johtamistyötä, sen tavoitteita ja strategioita ja etsitään niihin toimivia ratkaisuja. Kriisityönohjauksessa käsitellään työpaikalla esiinnousseita akuutteja haasteita tai ongelmia.

– Myönteisiä tunteita, asioita ja ilmiöitä esiin nostava työyhteisö uskoo kykyihinsä myös aikana, jolloin haasteita on paljon. Ihmistä arvostavalla toimintakulttuurilla ja myönteisellä vuorovaikutuksella on suora vaikutus yritysten tuloskasvuun, tuottavuuteen ja kannattavuuteen, mutta myös inhimilliseen kokemukseen elämän merkityksellisyydestä ja arvokkuudesta. Onhan työ meille suomalaisille varsin merkittävä osa elämää, Vilanen sanoo.

Strategiatyö ja muutosprosessi, johon koko henkilöstö on voinut tuoda ajatuksensa ja ideansa alusta lähtien mukaan, on henkilöstölle ymmärrettävää ja konkreettista. Muutos ja uuden strategian toteuttaminen lähtee kuitenkin ihmisten arkipäivän valinnoista tehdä asioita arjessa toisin kuin ennen on tehty.

– Kun ihminen voi osallistua suunnitteluun, sanoa mielipiteensä ja kokee tulevansa kuuluksi, on päätöksiin ja toiminnan kehittämiseen helpompi sitoutua, Pia Vilanen tiivistää.

Ulla Miettunen, Mediaplanet

Tags: , , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

Työnimuun! henkilöstökysely ja etätyö
Tiedätkö, miten työntekijäsi voivat etätöissä? Luotaimen uudella etätyökyselyllä tähän saadaan vastauksia. Lue lisää

Ensimetrin tukemat Yrittäjä coaching ryhmät ovat alkaneet, seuraavassa ryhmässä, joka alkaa Tampereella 16.9. klo 9.00 - 10.30 on tilaa. Kysy lisää: marjo.ronka@luotain.net
Coachingissa saat tukea yrittäjänä toimimiseen sekä oman liiketoimintasi kehittämiseen. Kysy ryhmistä ja ilmoittaudu mukaan. Ensimmäisen tilikauden yrittäjät saavat coachingin maksutta. Lue lisää

Luotain on kehittänyt etänä tarjottavia palveluita.
Etäjohtaminen-, Voi hyvin etätyössä-, Etätyö sujumaan - valmennukset toimivat hienosti työn tekemisen tukena. Myös Työnohjaus ja coaching palvelut onnistuvat hyvin myös Teamsillä tai Zoomilla. Luotaimella myös useita verkkokursseja, jotka sopivat hyvin omaehtoiseen opiskeluun. Käy kurkkaamassa. Lue lisää

Luotaimessa alkaa tuotekehittäjäksi palvelumuotoilumenetelmin valmennus 22.9.2020 – 21.12.2021. VIELÄ MUUTAMA PAIKKA VAPAANA
Valmennuksen tavoitteena on antaa osallistujille tietoja ja taitoja kehittää osallistavasti organisaation palveluita asiakastarpeista ja liiketoiminnallisista tavoitteista käsin. Lue lisää ja kysy lisätietoja

Lehtiartikkeleja Luotaimesta

Talouselämä 3.5.2019
jossa haastateltu Luotaimen toimitusjohtajaa Pia Vilasta. Artikkelissa toimittaja Henna Lusa kirjoittaa työnilosta. Lue lisää

Helsingin Sanomat 6.4.2018
Artikkeli: Vinkit toimiviin kokouskäytäntöihin. Asiantuntijana Annamaija Tolvila Lue lisää

Työ Terveys Turvallisuus -lehti 6/2016
Artikkeli: Ilmapiiri parani puhumalla hyvää. Asiantuntijana Pia Vilanen Lue lisää

JYTY-Lehti 5/2016
Artikkeli: Luotain Consulting Oy:n toimitusjohtaja JYTY -lehden asiantuntijana aiheena Vaikeat asiat puheeksi Lue lisää

PROVIISSORIT -LEHTI 10/2015
Artikkeli: Vahvuusalueilta innostusta työhön. Kirjoittajat Pia Vilanen ja Tuula Kiuru-Ahvonen Lue lisää

JULKU Pirkanmaan yrityskummien lehti
Artikkeli: Luotain Consulting Oy Vuoden kummiyritykseksi Lue lisää

QUESTBACK asiakaslehti
Artikkeli: Mittaamisen avulla työyhteisö positiiviseen kasvuun Lue lisää