Posted on

Pintaa syvemmältä

 

Elämme Suomessa mielenkiintoisia aikoja, rakennemuutos yhteiskunnassamme etenee ja organisaatiot uudistuvat.  On odottava tunnelma. Luotain on mukana monen organisaation muutosprosessissa, liiketoimintaa sekä henkilöstön että johdon osaamista kehitetään laajalla rintamalla.

Muutoksessa eläminen on mielenkiitoista aikaa, on monenlaisia mielipiteitä ja keskustelu voi äityä ärhäkkääksikin. Viisautta, sydämen sivistystä ja ammatillisuutta tarvitaan. Vuorovaikutussuhteet voivat joskus olla mutkikkaita, viestintä haastavaa ja ylilyöntejäkin tapahtuu.

Yhteisten asioiden hoitamisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että jokainen osaa nähdä kokonaisuuden pintaa syvemmältä. Kun toinen ehdottaa toimintamallia, jota itse ei oikopäätä kannata, pelkkä torppaaminen ja tuomitseminen ei riitä. Kriittisyyttä tarvitaan, mutta kaikkeen uuteen negatiivisesti suhtautumista ei.

Työnohjauksen tavoitteena on lisätä ammatillista kasvua ja mm. kykyä reflektoida omaa toimintaa. Se luo yhteistyöhenkeä, auttaa näkemään kokonaisuuden, yhteiset tavoitteet ja suunnan johon olemme matkalla, vaikka joskus myrskyääkin.

Toisinaan toivoisin lisää yhteistyön henkeä, vastuuntuntoa ja kykyä nähdä ja kuulla toisia ihmisiä ja uusia ehdotuksia pintaa syvemmältä -halua ymmärtää. Mitä puhuja yrittää ratkaista? Mikä on oma ehdotuksesi? En halua hyväksyä kulttuuria, joka sallii huutelun, jossa omista sanomisista ja teoista ei tarvitse kantaa vastuuta.

Työelämässä tarvitaan myös tunnetaitoja ja kykyä ymmärtää erilaisuutta. Johtajat ja esimiehetkin joutuvat usein sietämään monenlaisia tunteita ja tilanteita. Itsenikin on välillä vaikea kestää toisten tekemiä määrittelyjä tai kun yhteyttä ei tunnu löytyvän. Silti täytyy jaksaa toimia strategian mukaan, johtaa johdonmukaisesti ja provosoitumatta.

Työnohjaus auttaa tässäkin. Tunteet tyyntyvät, kun saa ymmärrystä, asiat jäsentyvät omassa päässä ja syntyy etäisyyttä nähdä kokonaisuus. Ja taas jaksat hoitaa tehtävääsi arvokkaalla ja arvollesi sopivalla tavalla arvojesi mukaan. Työnohjauksessa harjoitellaan reflektoimaan oma toimintaa, omia tekoja ja aikeita suhteessa omaan tehtävään, yhteisiin tavoitteisiin, kollegoihin ja asiakkaisiin. Työnohjaus on kestävä tapa kehittää itseään ja vahvistaa kykyään toimia ammatillisten motiivien ohjaamana, silloinkin kun on tiukka paikka.

Kun kehitämme sekä itseämme että organisaatioitamme pitkäjänteisesti, johdonmukaisesti ja suunnitelmallisesti, saavutamme pysyviä tuloksia ja toiminta muuttuu pintaa syvemmältä.

Pia Vilanen, Toimitusjohtaja, Johdon työnjaaja MasterCSLE®, Työnohjaaja STOry, Luotain Consulting Oy

PS. Työnohjaus&Coaching  lehtemme taa ilmestyy, laitamme sen myös sivuillemme luettavaksi -käy kurkkaamassa.

Tags: , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

Työnimuun! henkilöstökysely ja etätyö
Tiedätkö, miten työntekijäsi voivat etätöissä? Luotaimen uudella etätyökyselyllä tähän saadaan vastauksia. Lue lisää

Ensimetrin tukemat Yrittäjä coaching ryhmät alkavat 19.5. ja 20.5. klo 14.30 - 15.30.
Coachingissa saat tukea yrittäjänä toimimiseen sekä oman liiketoimintasi kehittämiseen. Kysy ryhmistä ja ilmoittaudu mukaan. Ensimmäisen tilikauden yrittäjät saavat coachingin maksutta. info@luotain.net Lue lisää

Luotain kehittää kiivaasti uusia etänä tarjottavia palveluita.
Luotaimen ensimmäiset verkkokurssit on julkaistu. Käy kurkkaamassa. Lue lisää

Lähiesimiehen koulutus uusi ryhmä 25.8.2020 - 25.11.2021
Nyt mahdollisuus saada tukea omaan esimiestyöhön. Lähde mukaan esimieskoulutukseen, jossa on huippukouluttajat. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

Luotaimessa alkaa tuotekehittäjäksi palvelumuotoilumenetelmin valmennus 22.9.2020 – 21.12.2021
Valmennuksen tavoitteena on antaa osallistujille tietoja ja taitoja kehittää osallistavasti organisaation palveluita asiakastarpeista ja liiketoiminnallisista tavoitteista käsin. Lue lisää ja kysy lisätietoja

Lehtiartikkeleja Luotaimesta

Talouselämä 3.5.2019
jossa haastateltu Luotaimen toimitusjohtajaa Pia Vilasta. Artikkelissa toimittaja Henna Lusa kirjoittaa työnilosta. Lue lisää

Helsingin Sanomat 6.4.2018
Artikkeli: Vinkit toimiviin kokouskäytäntöihin. Asiantuntijana Annamaija Tolvila Lue lisää

Työ Terveys Turvallisuus -lehti 6/2016
Artikkeli: Ilmapiiri parani puhumalla hyvää. Asiantuntijana Pia Vilanen Lue lisää

JYTY-Lehti 5/2016
Artikkeli: Luotain Consulting Oy:n toimitusjohtaja JYTY -lehden asiantuntijana aiheena Vaikeat asiat puheeksi Lue lisää

PROVIISSORIT -LEHTI 10/2015
Artikkeli: Vahvuusalueilta innostusta työhön. Kirjoittajat Pia Vilanen ja Tuula Kiuru-Ahvonen Lue lisää

JULKU Pirkanmaan yrityskummien lehti
Artikkeli: Luotain Consulting Oy Vuoden kummiyritykseksi Lue lisää

QUESTBACK asiakaslehti
Artikkeli: Mittaamisen avulla työyhteisö positiiviseen kasvuun Lue lisää