fbpx

Luotain Vuoden kummiyritykseksi

marras 19, 2013 | Blogi

Uurastus palkittiinPia Vilanen_vuodenkummiyritykseksi_112013

Luotain valittiin vuoden kummiyritykseksi ja julkistamistilaisuus oli 18.11. kummien syyskokouksen yhteydessä. Kummiraadin puheenjohtaja Pertti Iivanainen piti kauniin puheen ja kertoi kummiraadin perusteista mm. seuraavaa: Luotaimen yhteistyö kummien kanssa on ollut monivuotinen, yritys on kehityshakuinen, kasvava ja taloudellisesti terveellä pohjalla…

Patsasta, kunniakirjaa ja kukitusta oli vastaanottamassa Luotaimesta toimitusjohtaja Pia Vilanen, hallituksen puheenjohtaja Petri Väyrynen ja hallituksen jäsen Pentti Syrjänen.

Kiitos

Kiitin puheessani erityisesti Luotaimen kummeja Pentti Syrjästä ja Marja Malmstedtiä. Pentti oli Luotaimen ensimmäinen yrityskummi. Pentillä on pitkä tausta henkilöstöjohtamisen parissa ja  on mm. väitellyt henkilöarvioinnista. Pentin asiantuntemus on ollut Luotaimelle erittäin arvokasta ja ollut minulle yrityksen toimitusjohtajana erittäin arvokas tuki. Luotaimen toiminta laajeni vuonna 2011, jolloin Pentti siirtyi Luotaimen hallitukseen. Nykyisin Luotaimen yrityskummina toimii vuoden yrityskummiksikin valittu Marja Malmstedt. Myös Marja on ollut Luotaimelle erittäin arvokas kummi, erityisesti markkinoinin osaamisen näkökulmasta.

Sydämellinen kiitos huomionosoituksesta vielä arvoisalle kummiraadille ja Luotaimen yrityskummeille Pentille ja Marjalle.

Pia Vilanen, Luotain Consulting Oy:n toimitusjohtaja

Luotain_vuoden kummiyritys_kummiraati

 

 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkisto