fbpx

Koulutuksella ja yhteistyöllä tuottavuutta!

marras 3, 2015 | Blogi

Pentinkuva_2015Kululeikkauksia, säästöjä, tuottavuusloikkia, rakenneuudistuksia ja kestävyysvaje – näitä kaikkia olemme viime aikoina joutuneet kuulemaan ja pohtimaan tiedotusvälineissä. Onko hyvinvointivaltiomme perusta murenemassa? Toisaalta prof. Valtaoja toteaa Tekniikan päivillä, että Suomi on edelleen rikas maa. Kansainväliset tilastovertailut sijoittavat Suomen kärkipäähän monissa vertailuissa. Mistä siis on kyse?

Varsin yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että Suomi on menettänyt kilpailukykyään kansainvälisillä markkinoilla ja samaan aikaan lisännyt huolettomasti yhteiskunnan kuluja. Kansakunta velkaantuu siis melkoista vauhtia, mutta korjaavista toimenpiteistä on vaikea päästä yhteisymmärrykseen. Demokratian hyväksymme, mutta päätöksenteko on vaikeaa ja hidasta.

Mahtaisiko vanhojen kokemusten muistelusta olla apua? Toimin lähes 30 vuotta vientiyrityksen hallinto/henkilöstöhallinnon tehtävissä. Suhdanteet vaihtelivat ja pienet ”kuopat” hoidettiin esim. henkilöstön lomautuksin. Isommissa strategiatason ongelmatilanteissa korjaavia toimenpiteitä haettiin alan kokeneilta konsulteilta, henkilöstön uudelleenkoulutuksesta, työaikapankeista, lomautuksista, uudelleen organisoinneista ja viimeksi irtisanomisista. Yt – neuvottelut olivat arkipäivää etenkin 90-luvun lamassa. Ratkaisuja oli kuitenkin pakko etsiä ja löytää nopeasti yhteisvoimin yrityksissä. Tuskin yhteistyökyky yrityksissä on mihinkään kadonnut – nyt vaan ongelmien syyt ainakin osittain ovat enemmän ulkoisia ja maailmanlaajuisia. Uusia kasvuyrityksiä kaivataan kipeästi –maan hallitus pyrkii ohjaamaan investointi/koulutusvaroja kärkihankkeisiin!

Yrityksissä ja työyhteisöissä yleensä ”säästötalkoisiin” voidaan osallistua parantamalla tuottavuutta/tehokkuutta monin eri keinoin. Keskeisiä ovat erilaiset koulutustapahtumat, joissa henkilöstön osaamista ja motivaatiota yhteisiin tavoitteisiin lisätään. Eli yhdessä ongelmien kimppuun- usein pienistä asioista aloittaen. Koulutus on aina investointi tulevaisuuteen! Pitää muistaa, että yrityksen henkilöstö on oman työnsä paras asiantuntija.

Työelämän keskeisiä haasteita on etenkin nyt löytää yksilö-, yhteisö- ja verkostotasot yhdistäviä lähestymistapoja, jotka tukevat organisaation perustehtäviä. Erinomainen työväline on etenkin työnohjaus, jolla löydetään ratkaisuja omaan työhön ja työrooliin liittyviin haasteisiin/ongelmiin sekä keskitytään työyhteisön toimivuuteen ja vuorovaikutussuhteisiin. Siten parannetaan yhteisvoimin työyhteisön tehokkuutta ja kilpailukykyä.

Pentti Syrjänen, KTT, Luotain Consulting Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Kirjoittaja on pitkän työuran tehnyt henkilöstöjohtaja, Pentti on väitellyt henkilöstöarvioinnista. Pentti on myös Pirkanmaan yrityskummi.

 

 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkisto