Tässä taannoin yhdessä esimiesvalmennuksessa havahduin taas siihen, että kuinka hienoa onkaan erilaisuus. Esimiestehtävässä, asiakaspalvelutehtävässä tai vaikka tuotantotyötehtävässä pärjää ja menestyy monenlaisilla persoonallisilla piirteillä varustettu henkilö. Tärkeintä on oivaltaa, että me emme ole samasta muotista tehty ja eikä meidän siksi tarvitse samaan muottiin mahtua. Ajattelen jopa, että hei, meillä on suorastaan velvollisuus maailmaa, työtämme ja itseämme kohtaan olla juuri niin ainutlaatuisen erinomaisia, kuin me olemme. Ottaa käyttöön ja/tai antaa tulla esiin se maailman parhaiden piirteiden yhteensulauma, jotka meissä on.
Toinen on toimissaan ripeä ja saa nopeasti aikaan, toinen tekee harkiten ja huolella kaiken mihin ryhtyy. Pystytkö sinä sanomaan kumpi on parempi -hyvä, en minäkään. Eikä tarvitsekkaan, koska kumpikaan ei ole toista parempi tapa toimia. Ne ovat erilaisia ja kummastakin tyylistä tehdä työtä on hyötyä omalla tavallaan.
Tämä on äärimmäisen yksinkertainen esimerkki. Mutta ajattele, kuinka paljon työyhteisö hyötyisi, mikäli kumpikin edellä mainituista henkilöistä saisivat täysimääräisinä hyödynnettyä omaa luontaista erinomaisuuttaan työtehtävissään ihan rauhassa, jopa varauksettoman tuen kera. Ja mikä ainutlaatuinen yhteistyömahdollisuus saattaisi syntyä näiden kahden yhteistyöstä, jossa kumpikin pääsisi loistamaan omassa erinomaisuudessaan ja saisivat siitä tunnustusta.
En tietenkään tarkoita, että työpaikoilla on soveliasta jättää toiselle hommat tehtäväksi ja vedota omaan verkkaiseen tyyliinsä tai toisaalta, tehdä hommat hutiloiden ja vedota, että: ”minä nyt vaan olen tällainen” . Kaikilla meillä on omat kasvun paikkamme ja velvollisuus suorittaa työtehtävät niin, että työn laatu pysyy hyvänä -oltiinpa minkätyyppisiä tyyppejä tahansa.
Paras tilanne kuitenkin syntyy, kun omat vahvuudet, lahjakkuudet ja erinomaisuudet saa reilusti otettua käyttöönsä -on helppo kuvitella, miltä tekeminen silloin maistuu, kun voi iloita, perhana -omasta erinomaisuudestaan. Surkeinta taas on se, että vuosikausia yrität olla väkisin jotain mitä et ole tai koet, että odotukset itseäsi kohtaan ovat tyystin toisenlaiset kuin koet olevasi. Riittämättömyyden ja muu huonouden tunne ei palvele ketään.
On mielestäni aivan täysin harhaa ajatella, että vaikka esimiestehtävässä pärjää vain tietyntyyppinen henkilö. Parasta johtajuutta ei saada aikaan toteuttamalla johtajuutta ”väkisin” samalla tavalla kuin joku toinen, vaikka tehtävässä edellinen esimies. Kannustan voimakkaasti siihen, että jokainen lähtisi toteuttamaan omaa tehtäväänsä itselle luontaisella tavalla, toki myös omiin kehittämiskohteisiinsa reilusti tarttumalla.
Jokaisessa työtehtävässä on omat velvoitteensa ja vastuualueensa, jotka kuuluvat ko. työtehtävän haltijalle. esim. esimiehen tehtäviin kuuluu tavoitesuuntautuneisuuden ylläpito, resurssien ja mahdollisuuksien varmistaminen, päätöksenteko ja esim. puuttuminen silloin kun puuttumisen paikka on. Vastuualueiden hoitaminen ja tyyli, jolla työtä teet eivät kuitenkaan ole sama asia. Paras tulos syntyy kun omat vahvuudet saa aidosti käyttöönsä ja työn tekemisessä näkyy enemmän ilo kuin väkisin vääntäminen.
Luotain on teettänyt vuoden pilapiirroksen tekijällä Satu Cozens:lla omat vuorovaikutusvalmennuksissa seikkailevat hahmot, jotka tuovat positiivisella tavalla esiin erilaisuutta. Eri tyyleissä on myös omat hassut puolensa, varsinkin jos esimerkiksi edellä mainittu tarkkuus -vahvuus menee ns. hieman ”ylikäytetyksi”. Näille hassuille piirteille omassa itsessämme olisi ihan tervettä hieman osata nauraakin.
Aiheesta voit lukea useista positiivisen psykologian alan tutkimuksista, joissa on todennettu, että kun ihmiset käyttävät työssään vahvuuksiaan, he ovat sitoutuneempia, energisiä, tuottavia, joustavia, tyytyväisiä ja “kestäviä” (resilient). Lue esimerkiksi: Average to A+: Realising Strengths in Yourself and Others (CAPP Press, 2007) by Prof Alex Linley, Director of CAPP.
Pia Vilanen, ratkaisukeskeinen työnohjaaja, johdon työnohjaaja Master-CSLE, toimitusjohtaja, Luotain Consulting Oy
Erilaisuuden ihanuus tulee itselle useimmiten esiin, kun kysyn neuvoa tai mielipidettä johonkin projektiin muilta. Usein ennen kysymistä ajattelen, että ei välttämättä kannattaisi kysyä, kun tuskin sieltä mitään kovin uutta ja erilaista tulee. Sitten kuitenkin kysymisen jälkeen aina huomaan, että aika paljon paremmalta suunnitelmat näyttävät muiden kommentoinnin jälkeen.