fbpx

Arvostava työyhteisö Myrskylässä

huhti 11, 2016 | Blogi, Yleinen

LAADUKAS ILTAPÄIVÄ MYRSKYLÄSSÄ

Kuvassa Luotaimen valmentaja Jaana Ahtonen-Huuskonen valmennuspuuhissa.

Myrskylän Kirkonkylän koululla vietettiin keskiviikkona 6.4. koko kunnan kasvatustoimen yhteistä laatuiltapäivää. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstö kokoontui jo kolmatta kertaa yhteen arvioimaan työtään tarjotakseen asiakkailleen mahdollisimman laadukasta palvelua.

Tilaisuuden avasi Kirkonkylän koulun rehtori Vesa Karjalainen laatutiimin puolesta toivottaen tervetulleeksi kuulijakunnan. Lukuvuoden laatuvastaava Anne Pinta kertoi tulevan päivän ohjelmasta ja esitteli työnohjaaja ja valmentaja Jaana Ahtonen-Huuskosen Luotain Consulting Oy:stä. Tänä keväänä iltapäivä toteutettiin valmennustyyppisesti teemalla Arvostava työyhteisö.

Iltapäivään oli toivomusten mukaisesti saatu sisällytettyä voimavarojen ja vahvuuksien löytämistä, kun työpaikalla on erilaisia ihmistyyppejä. Tavoitteena on päästä omassa työssä työntekijänä arvostelemisesta arvostamiseen. Toisena tärkeänä teemana oli Hyvä työilmapiiri, joka on avain työniloon. Mistä työnilo syntyy? Kun meillä on keskenämme aito toistemme arvostus ja luottamus niin lopputulos ei voi olla muuta kuin laadukas!

Teksti: Anne Pinta, Myrskylän kunta

Kuvat: Anne Pinta, Myrskylän kunta

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkisto