fbpx

Innostavaa työtä

tammi 11, 2012 | Blogi

Monipuolisia työhyvinvointi ja työyhteisö- ja esimiesvalmennus -palveluita

Vuosi 2011 oli Luotaimelle kasvun ja kehittämisen aikaa. Saimme tuottaa uusille ja vanhoille asiakkaillemme; kunnille, valtiolle, ja yksityisille yrityksille, monipuolisesti erilaisia palveluita. Käytännössä pidimme mm. strategiapäiviä, selvittelimme solmuun menneitä yhteistyösuhteita, autoimme muutoksen pyörteistä rakentamaan uutta, valmensimme tiimitaitoja sekä työyhteisötaitoja, toisaalta ihmisten johtamista, ylipäänsä yhdessä toimimista optimaalisemmin.

Väkeä oli auditorioittain tai asioita pohdittiin hallituksen kesken, toisaalla mietittiin työn kehittämisen asioita esimiesten kesken ja toisaalla koko työyhteisön kanssa yhdessä. Yhteistä näille kaikille tilaisuuksille oli yhteinen pohdinta:  ”Miten voisimme toimia optimaalisemmin? Niin, että  työ maistuu hyvältä ja kannattaa.”

Yhteistyössä on voimaa

Luotain solmi vuonna 2011 useita yhteistyösuhteita asiakkaidemme hyväksi. Olemme lähteneet mukaan VALOMO:on (www.valomo.fi) koulutusalan yrityksenä, jotta pystymme jatkossa tuottamaan asiakkaillemme yhä laajempia palveluita. VALOMO:ssa on voimaa, meillä on yhdessä yli 250 työntekijää ja liikevaihto yli 30 miljoonaa euroa.

Avoimia ja räätälöityjä valmennuksia tarjoamme jatkossa myös yhteistyössä WAKARU:n kanssa mm. Helsingin messukeskuksessa. Kiinteä yhteistyö koulutus.fi:n kanssa tulee tarjoamaan lisänäkyvyyttä Luotaimelle myös sosiaalisessa mediassa.

Luotain on kouluttautunut ahkerasti Positive Planet:n, Taitoba:n ja Sued Management:n opeissa, toisaalta olemme tarjonneet oman osaamisemme tuotekehitykseen mm. johtamisen ydintaidot 360 °astetta kyselyn tekniseen toteuttamisen muodossa ja tuoneet oman osaamisemme johdon työnohjaajakoulutuksen opintosisältöön.

Tampereen toimiston Avajaiset,

Toisaalta muutimme uusiin tiloihin, saimme vahvistusta riveihin ja kehitimme uusia palveluita yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Puolen vuoden mittainen Stressi- ja voimavarat työssäjaksamista tukeva ohjelma on saanut kiinnostuneen vastaanoton.  Ensimmäiset toteutukset lähtevät liikkeelle tammikuussa.  Toisaalta Arvostava esimies™ valmennus ja couching-valmennusohjelma kiinnostaa koko ajan enemmän. Tähän on tulossa avuksi lisätyökalu kevään aikana.

Meille on tärkeää tehdä merkityksellistä työtä. On mahtavaa saada tehdä työtä osaavien ja innostuneiden ihmisten kanssa. Tehdään yhdessä tästäkin vuodesta vuosi, jota voimme ylpeydellä ja hymyissä suin muistella kiikkustuolissa. Luvataan itsellemme ja toisillemme, että otamme reilusti käyttöömme sen koko kapasiteetin mitä meillä on maailmalle ja toisillemme annettavana. Elämä on nyt!

Pia Vilanen, ratkaisu- ja voimavarakeskeinen työnohjaaja ja työyhteisö- ja esimiesvalmentaja, toimitusjohtaja, Luotain Consulting Oy

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkisto