Posted on

Esimiestehtävässä voimaantuminen

Esimiestyö voi olla ajoittain haastavaa ja raastavaakin

Esimiestyö voi olla ajoittain haastavaa ja raastavaakin. Monelle esimiehelle saattaa tulla tunne, että vaatimusten määrä niin ulkoa, ylhäältä kuin alhaaltakin on kohtuuton omaan jaksamiseen ja ajankäyttömahdollisuuksiin liittyen.
Kun ihminen väsyy, oman toiminnan arviointi tuskin kellään meillä on ihan huipussaan.

Esimiehen rooli on kuitenkin merkittävä

Esimiehen rooli työyhteisössä merkitysten rakentajana, toimintakulttuurin normittajana, tavoitteiden asettajana ja porukan innostajana on kuitenkin koko työyhteisön toimivuuden ja tuottavuuden ja hyvän fiiliksen kannalta merkittävä.
Olisi siis erittäin tärkeää, että esimiehen jaksaminen on hyvällä tasolla. Voimaantunut ja jaksava esimies kun jaksaa olla esimies ja hoitaa ne vaikeatkin asiat, silloin kuin niiden paikka on.

Aloita, kokeilemalla seuraavaa

Jos olet esimies ja haluat miettiä, millä lisäisit omaa esimiestyössä jaksamista ja mitkä tekijät auttaisivat sinua voimaantumaan omassa erittäin tärkeässä tehtävässäsi. Voisit aloittaa kokeilemalla seuraavaa:
Aluksi paneudu kolmeen alla olevaan teesiin:
  • Minulla on aina mahdollisuus valita, mitä teen, mitä ajattelen ja miten suhtaudun tunteisiini.
  • Kaikki tarvittava on jo minussa, sen täytyy vaan päästä enemmän esiin.
  • Lisäämällä toimivaa, myönteistä, hyvää ja mahdollista vien tilaa siltä, mikä ei toimi

Millainen esimies haluat olla?

  1. Voisit aloittaa määrittelemällä muutamalla lauseella millainen esimies haluat olla?
  2. Sitten voisit miettiä miten tämä toteutuu jo pienissä hetkissä, omassa esimiestyössä?
  3. Sitten voisit miettiä, miten voisit tehdä tälle unelmalle enemmän tilaa?
  4. Ja mieti vielä, että mikä olisi pieni askel kohti sitä johtajuutta, minkälainen haluaisit esimiehenä olla?

Kirjoitan muutaman kysymyksen tänne blogiini myöhemmin lisää. Käy kurkkaamassa ja löytämässä oivalluksia työssä jaksamiseesi ja voimaantumiseen omassa esmiestyössäsi.

Pia Vilanen, ratkaisu- ja voimavarakeskeinen työnohjaaja, Luotain

Tags: , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

Luotain tuotta yhteistyössä Valomon, TEM:m ja SITRA:n kanssa 19 kappaletta Soteuttamo 2.0 tapahtumaa ympäri Suomen ja kaksi yrityskiihdyttämöä, joihin voi hakea mukaan 20 organisaatiota.
Seuraa sivujamme, haku avataan pian.

Sosiaali ja terveysalan LÄHIESIMIEHEN AMMATTITUTKINTO 2.11.2018 - 24.4.2020 yhteistyössä Saskyn kanssa
Luotaimen sosiaali- ja terveyalan lähiesimiehen ammattitutkintoon valmentava koulutus on mainio tapa kouluttautua esimiestyöhön ja valmentautua tuleviin muutoksiin. Valmennus on osallistujalle maksuton ja se suoritetaan oppisopimuksena Katso kurssit tästä!

ELYN KONSULTAATIOLLA VAUHTIA KASVUUN!
LUOTAIN valittu ELY-keskuksen yritysten kasvuvalmiuksien ja liiketoiminnan uudistumisen kehittämisen palveluntuottajaksi. Kysy miten sinä voisit saada apua liiketoimintasi kehittämiseen Elyn tuella: info@luotain.net

LUOTAIMEN KURSSIKALENTERI JULKAISTU
Luotaimen koulutukset ovat konkreettisia ja tarjoavat työkaluja ammattilaisten arkeen. Lähde mukaan. Katso kurssit tästä!

Lehtiartikkeleja Luotaimesta

Helsingin Sanomat 6.4.2018
Artikkeli: Vinkit toimiviin kokouskäytäntöihin. Asiantuntijana Annamaija Tolvila Lue lisää

Työ Terveys Turvallisuus -lehti 6/2016
Artikkeli: Ilmapiiri parani puhumalla hyvää. Asiantuntijana Pia Vilanen Lue lisää

JYTY-Lehti 5/2016
Artikkeli: Luotain Consulting Oy:n toimitusjohtaja JYTY -lehden asiantuntijana aiheena Vaikeat asiat puheeksi Lue lisää

PROVIISSORIT -LEHTI 10/2015
Artikkeli: Vahvuusalueilta innostusta työhön. Kirjoittajat Pia Vilanen ja Tuula Kiuru-Ahvonen Lue lisää

JULKU Pirkanmaan yrityskummien lehti
Artikkeli: Luotain Consulting Oy Vuoden kummiyritykseksi Lue lisää

QUESTBACK asiakaslehti
Artikkeli: Mittaamisen avulla työyhteisö positiiviseen kasvuun Lue lisää

Hyvinvointiblogissa