fbpx

Arvostavaa vuorovaikutusta

maalis 21, 2017 | Blogi

Arvostavaa vuorovaikutusta voi oppia

Oletko sinä arvostava vuorovaikuttaja? Olet sitten esimies tai alainen – arvostus on yksi tärkeä lähtökohta toimivalle yhteistyölle positiostasi riippumatta. Mitä se arvostus sitten oikein on? Kokemukseni mukaan arvostava vuorovaikutus työyhteisöissä on toisen ihmisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on ja myös arvostusta omaa itseä kohtaan arvokkaan ja merkityksellisen työn tekijänä. Arvostus yksilön tasolla lähtee positiivisesta ajattelutavasta, ei mistään nami namista – vaan aidosta pyrkimyksestä ajatella isommin, laajemmin ja rohkeasti myös siitä toisesta näkökulmasta.

Arvostavaa vuorovaikutusta voi oppia ja sitä kannattaa opiskella läpi elämän. Se on taito, jossa tuskin kukaan tulee koskaan valmiiksi. Arvostavaa vuorovaikutusta voi alkaa opiskella arjessa seuraamalla mitä ympärillä tapahtuu. Itse olen oppinut arvostusta takavuosien läheiseltä työkaverilta. Hän ei koskaan sanonut, että asiakas tai työkaveri tuli tapaamaan häntä, vaan hän sanoi aina, että sain luokseni asiakkaan/työkaverin. Sanoilla ja sanavalinnoilla rakennetaan merkityksiä. Asioista, ihmisistä tai ilmiöistä tehdyt määrittelyt ovat voimakkaita todellisuuden muokkaajia. Kiinnittämällä huomiota sanavalintoihin päivittäin huomaa, mihin huomio keskittyy – se kasvaa ja voimistuu.

Valitsemalla työyhteisön yhteiseksi missioksi arvostuksen lisäämisen, päästään katsomaan mistä hyvä ja arvostava työyhteisö muodostuu. Työyhteisöjen ja esimiesten valmennuksissa saa hämmentävän samankaltaisia vastauksia kysymykseen hyvästä ja arvostavasta työyhteisöstä. Vastauksissa nousevat esille mm. hyväntahtoinen nauru, erilaisuuden hyväksyminen, tervehtiminen, palautteen antaminen ja työkaverin auttaminen. Perusasioita, jotka kuitenkin usein arjessa unohtuvat, jos niitä ei tietoisesti palauta mieliin.

Barbara Fredrickson on kirjoittanut positiivisuuden voimasta: ” Myönteiset tunteet kumoavat kielteiset tunteet. Yhtä aikaa on mahdotonta olla sekä kielteinen että myönteinen. Pienikin tyytyväisyyden kokemus poistaa stressiä fyysisellä tasolla, ja tällä on yhteys muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin. ” Kannattaa siis ainakin kokeilla.

Haluan, että kaikilla työyhteisöillä ja esimiehillä on työkalut arvostuksen lisäämiseen. Luotaimella on erinomaisia valmennuksia esim.  Arvostava työyhteisövalmennus ja Arvostava esimiesvalmennus, joiden avulla ko. taitoja voi lähteä yhdessä kehittämään.

 

Arvokasta työtä.

 

Annamaija Tolvila

Ratkaisukeskeinen valmentaja ja työnohjaaja

puh +358 40 551 9117,

[email protected]

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkisto